Ruoanlaitto lasten kanssa
Lisa, Joel ja heidän seitsemän lastaan reissaavat ympäri maailmaa. Heidän JustDoItFamily-sometilillään löytyy hauskoja välähdyksiä matkoista ja perhe-elämästä. Nyt he kertovat meille ajatuksistaan ruoanlaitosta lasten kanssa.
Ruoanlaitto lasten kanssa
Tämän päivän yhteiskunnassa on vaikea saada aikansa riittämään, erityisesti jos perheessä on lapsia. Silloin aika on priorisoitava mahdollisimman hyvin. Kaikkein intensiivisintä on arkisin päivällisen aikaan, eikä ruoanlaitolle tahdo aina löytyvän aikaa. Siksi on tärkeää, että keittiö on mahdollisimman toimiva, mutta myös turvallinen. Keittiö on suunniteltava niin, etteivät lapset pääse vahingoittamaan itseään, mutta sen on oltava samalla käytännöllinen ja toimiva. Tavaroiden on oltava omilla paikoillaan ja järjestyksessä.
Helppo keittiö sujuvaan arkeen
Meillä on nyt ensimmäistä kertaa ollut mahdollisuus uudistaa keittiö juuri sellaiseksi kuin haluamme. Päätimme luopua kaikesta tarpeettomasta, jotta keittiö sopii meidän arkeemme. Kävimme läpi kaikkien keittiön laatikkojen sisällön ja säilytimme vain tarpeelliset asiat. Meillä ei ole edes purkinavaajaa, myimme sen kirpputorilla. Panostamme mahdollisimman helppoon keittiöön, jossa on hyvät kodinkoneet ja keittiötarvikkeet. Pyrimme ajattelemaan japanilaisesti pohjoismaiseen tyyliin. Meillä ei ole lainkaan yläkaappeja siitä yksinkertaisesta syystä, että emme tarvitse niitä, eivätkä lapsetkaan yllä niin korkealle. Kaiken on oltava helppoa, myös lapsille. Olemme haaveilleet kahdesta astianpesukoneesta ja nyt meillä on vihdoin kaksi 45 cm:n levyistä astianpesukonetta. Ne helpottavat arkeamme uskomattoman paljon. Yhdet tiskit koneesta, toiset koneeseen, käynnistä!
Induktioliesi on välttämätön ja helppokäyttöisyytensä vuosi se vähentää lasten riskiä vahingoittaa itseään. Aiemmissa liesissä on ollut kosketusnäppäimet, mutta meidän perheessä nupit toimivat paremmin. Lasten on yksinkertaisesti helpompi käyttää niitä. Gorenjen induktiolieden lämpötila on superhelppo säätää sopivaksi ja se on niin helppokäyttöinen, että 5-vuotiaamme osaa paistaa sillä lettuja.
Näin onnistut ruoanlaitossa lasten kanssa
Ruoanlaitto lasten kanssa on kivaa. Meillä on lukujärjestys, josta näkee, kenen vuoro on auttaa. Joskus tulee jopa riitaa, kun kaikki haluavat olla mukana yhtä aikaa. Usein kaikki saavat osallistua, mutta eivät kuitenkaan yhtä aikaa.
Rakastamme wrappien ja tacojen valmistamista. Teemme pieniä annoksia, niin jokaiselle löytyy jotakin ja voimme täyttää wrapit oman maun mukaan. Jääkaapista voi ottaa mukaan lisätäytteitä.
Vinkit, joilla lapset saadaan auttamaan keittiössä:
- Anna lasten päättää ruoka – ainakin silloin tällöin.
- Vähennä kännykän ja tabletin käyttöä.
- Anna heidän paistaa ja käyttää uunia, mutta auta nostamaan ruoka pois uunista.
- Tee lukujärjestys.
- Tehkää pieniä annoksia – silloin yleensä jokaiselle löytyy jotakin puuhailtavaa.
- Tehkää ruokaa, josta lapset pitävät, mutta uskaltakaa kokeilla myös jotain uutta.
- Jakakaa vastuualueet: vihannekset, kastike, kattaus, juomat, paistaminen/keittäminen.
- Muista joustavuus. Keittiössä sattuu ja tapahtuu – niin se vain on. Pidä pää kylmänä!